perjantai 25. toukokuuta 2012

Oriflamen kuivis

Voi kökkö, tämä tuote on taas vaihteeksi niitä joista ei tiedä mitä niistä sanoisi. Siis että onko se hyvä vaiko ei. Lisäksi en ole käyttänyt tätä mitenkään aktiivisesti, kas kun ei ole ollut tarvetta. Vaan yritetään nyt sentään jotain sanoa. Kyseessä on siis Oriflamen HairX Pure Balance kuivashampoo.


Hataran pään omaavana en edes osaa verrata tätä muihin kuivashampoisiin ja en nyt jaksanut alkaa kikkailemaan muiden vastaavien tuotteiden kanssa, en vaikka niitähän mulla on kaksi muutakin. Omasta mielestäni tämä Oriflamen tapaus on semihyvä, hiukset näyttävät puhtailta tämän jälkeen. Sen sijaan tukassa ja päänahassa oleva tunne on mielenkiintoinen, ensin tuntuu siltä kuin pää olisi entistäkin likaisempi vaan sitten se tunne katoaa. En tiedä totunko tunteeseen vai tapahtuuko päässä jokin mystinen 'puhdistuminen'. Olen kuitenkin lukenut kommentteja joissa on mainittu ettei tätä käyttäessä pää tunnu freesiltä eli ei tuo likaisuusfiilikseni taida olla ihan omaa mielikuvitustani. 

Ainakaan minun hiuksiin tämä ei tuo sellaista harmaata vivahdetta, tosin omat hiukseni eivät ole tummimmasta päästä. Plussaa tämä saa kyllä tuoksusta, se on sellainen hedelmäinen ja jostain luin maininnan omenaisesta aromista joten kaipa tämä tuoksuu sille. Tuoksuherkille tämän suht voimakas tuoksu on varmasti ehdoton nou nou ja voihan tämä riidellä ikävästi hajuveden tuoksunkin kanssa. Tosin, eiköhän se tuoksu haihdu, ainakaan itse en ole huomannut pääni tuoksuvan mitenkään liikaa =) Toinen plussa on pullon hiljaisuus. Minulla on myös Klippoteketin kuivashampoo jota testasin kerran. Tuolloin en ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta sitten luin jostain blogista kuinka pullon kolina (sisällä on joku kuula tmv.) häiritsee joitakin käyttäjiä. Ja aivan, se meteli on kyllä melkoisen sietämätön, herättää suurinpiirtein naapureidenkin huomion..! Eli tämä Oriflamen tuote on ihanan hiljainen, ei kolise eikä kilise.

Summa summarum, ihan menettelevä tuote mutta en taida ostaa tätä toiste. Mitenkäs, onko tämä jonkun teidän suosikki tahi inhokki?

2 kommenttia:

  1. Itsellänikin jäi tästä sellainen ihmeellinen olo.
    Ihan ok tuote tosiaan, mutta mun mielestä klippoteket on jotenkin parempaa...
    Ei vaan osaa oikein sanoa miksi...

    VastaaPoista
  2. Joo, tää on tosiaan semmonen josta ei oikein tiedä mitä ihmeen mieltä pitäs olla. Toisaalta ok ja toisaalta ei.

    VastaaPoista