keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

The Versatile Blogger Award


Säännöt:
1. Nimeä 15 bloggaajaa.

2. Kerro heille tunnustuksestasi.

3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.

4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.

5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi.

Tämän tunnustuksen lahjoitti minulle Better Nail Day-blogin Sissi, suurkiitokset hänelle tästä =) 

Huhhuh, oon yrittänyt miettiä uusia faktoja itsestäni, jokunen aika sittenhän sain haasteen jossa myös piti kertoa paljastuksia itsestään..no, okei, paljastus ja fakta on vähän eri asia mutta silti =D Jotain sain räävittyä kokoon, olkaatte hyvät:

1. Olen ollut kihloissa joskus kaukaisessa nuoruudessani. Homma meni kutakuinkin niin että poikaystäväni oli tainnut jo aikaisemmin ehdotella kihloihin menoa ja lopulta hän turhautui todeten ettei enää kosaise mikäli en suostu. Noo, minähän sitten suostuin. Erosimme muistaakseni vajaan vuoden päästä.

2. Lapsena jouduin poron tallomaksi, elukka ryökäle pomppi tasajalkaa päälläni. En itse muista hirvittävän tarkkaan ko. tilannetta, mutta vanhemmat olivat säikähtäneet hiiteen. Selvittiin kuitenkin säikähdyksellä.

3. Toisaalta taasen olen pikku natiaisena konttaillut erään äärettömän kiltin ja viisaan poron jaloissa. Tämä kultainen tapaus oli aina nostellut koparoitaan (jalkojaan) tieltäni sitä mukaan kun olin konttaillut. Vaikken itse muista tätä, niin tämä muisto lämmittää sydäntäni ♥

4. Teini-ikäisenä löysin maasta 500 mk setelin jonka sitten pidin itselläni. Noh, karman laki iski ja opiskeluaikoinani lainailin eräälle tyypille ehkä yhteensä n. 600 mk ja koskaan hän ei lupauksistaan huolimatta maksanut velkaansa. Menetin löytöni siis korkojen kera.

5. Suutuin lapsena saunan kiukaalle ja tönäisin sitä molemmin käsin. Terveyskeskukseenhan sitä piti mennä ja sain jotkut kääreet kätösiini. Muistelen kuitenkin olleeni mielissäni kun en itse pystynyt käyttämään käsiäni ruokailuun ja niinpä minua jouduttiin syöttämään. Laiskuus huipussaan... ;)

6. Saatan kiihtyä hetkessä nollasta sataan. Tosin, ikä on myös tehnyt tehtävänsä enkä enää tuittuile niin kuin nuorempana. Mutta sitten kun ketuttaa niin se kans ketuttaa!

7. Kammoan oliiveja, ne vain ovat niiiin pahoja ja olen tullut siihen tulokseen etten aikuisten oikeasti opi pitämään niistä koskaan. Mutta ei se mitään, ei minun tarvitsekaan.

Jaan tämän tunnustuksen seuraaville blogeille. Voi olla että olette tämän jo saaneet, mutta ei kai se haittaa. Uusia faktoja teidän ei sentään tarvitse alkaa keksimään ellette välttämättä halua ;)

9 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen :) En ole vaan ehtinyt edellistäkään julkaista blogissa, mutta ehkäpä tupla postauksen joku päivä saisin aikaiseksi! :)

    VastaaPoista
  2. Ja sinulle myös Blogissani tunnustus =)

    VastaaPoista
  3. Jee, kiitti! :) Tällaisen tosin vasta tein, vähän eri nimellä kulkevan vaan...löytyy: http://kissaamma.blogspot.com/2012/02/one-lovely-blog-award.html

    VastaaPoista
  4. Tia: Kiitos, pitää tulla katsomaan =)

    Kissaämmä: Mutta eikös tuo oo eri, minäki oon tehny tuon kans... =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos jälleen ^_^.
    Täytyypä alkaa mietiskellä lisää faktoja tässä :D.
    Mukaviahan nämä on tehdä ja kiva antaa vähän lukijoillekin lisätietoja itsestään :).

    VastaaPoista
  6. Ollos hyvä =) Siinä on vaan miettiminen kun miettii että mitähän uutta sitä kertoisi... =P

    VastaaPoista
  7. Hei kohtalotoveri! Mua on jahdannut poro kun olin pieni. Tai itseasiassa kaksi poroa.
    Tarina meni niin, että leikin tätini pihalla serkkuni koiran kanssa ja siihen jolkotteli pari poroa (tämä tapahtui siis Rovaniemen mlk:ssa). Mä tietty fiksuna muksuna lähdin hätistelemään poroja pois pihalta ja jonkun matkaa ne menivätkin kiltisti poispäin, kunnes yhtäkkiä tekivät uukkarin ja lähtivät sarvet ojossa jahtaamaan mua! Siinä tuli meikulle hieman kiire, onneksi kipitin nopsempaan kuin ne sarvipäät ja ehdin tätini kuistille turvaan :D

    VastaaPoista
  8. Haha, hauska muisto sulla vaikka ko. tilanteessa on varmasti lapsena pelottanu =D Joo, meillä kun oli poroja niin luonnollisesti pienestä pitäen olin niiden kanssa tekemisissä ja sitte näemmä sattu vaikka ja mitä =)

    VastaaPoista