perjantai 23. maaliskuuta 2012

Zoya Rica

Zoya Rica osoittautui vekkuliksi tapaukseksi. Ensinnäkin, noukkiessani tämän paketista ajattelin 'Ooo, Tanzy!' vaikka kyseessä oli siis Rica itse. (Samassa tilauksessa minulle tuli myöskin Zoyan Tanzy, siitä siis ajatukseni). Rica on siis tällainen oranssin ja pinkin sekamelska kultaisella hehkulla.


Tässä kuvassa näkyy sitä kultaista shimmeriä.


Sisävalaistuksessa iltasella lakatessanikin ajattelin että eih, miksi mulla tulee tästä mieleen se Tanzy, ko. valaistuksessa kun se oranssisuus oli jotenkin esillä. Tähän väliin pitää kylläkin todeta etten tiedä vielä minkälainen Tanzy sitten on kynsillä mutta sehän on siis sellainen oranssi kimalteleva lakka. Päivän valossa Rica sitten näytti sen pinkkisyytensäkin, tosin olisi se ehkä voinut olla vieläkin pinkimpi. Googlettakaapas huviksenne swatcheja tästä lakasta, on kyllä oikea kameleontti lakaksi =D Tässä sitten omia räpsäyksiäni, kaunis on lakka, sitä tuskin kukaan voi kiistää. Niin ja juu, kerroksia piti laittaa muistaakseni 3 ja se oli pieni pettymys, aiemmat Zoyani (ne hurjat 2 kappaletta) ovat tainneet peittää jo kahdella kerroksella. Mutta, onhan tämä tietysti vaaleampi sävy niihin verrattuna. Lisäksi sain osan kynsistä ruttuuntumaan kun en malttanut kuivatella kynsiä tarpeeksi. Siitäkin huolimatta totean jälleen kerran jotta kyllä Zoya osaa lakkahommat ja rakastuin taas lisää ko. merkkiin.




4 kommenttia:

  1. Tämäkin on kyllä niin kaunis lakka!!!

    VastaaPoista
  2. Juu ja voin kuvitella miltä tämä näyttää kesällä kunhan kädet ovat saaneet vähän väriä pintaan <3

    VastaaPoista
  3. On se, sellainen sopivan pirtsakka, mielikin piristyy tuollaisesta väristä =)

    VastaaPoista