lauantai 14. toukokuuta 2011

Rasvaa kropalle

Tämän ensimmäisen Avonin vartalovoiteen olen kuluttanut jo ajat sitten loppuun, mutta se pääsee esittelyyn vasta nyt. Itse asiassa, olin ostanut sen varmaan jo noin vuotta aikaisemmin ennen kuin otin sen käyttöön... En siis ole satavarma siitä onko koostumus muuttunut, tätä siis myydään edelleen. Eli kyseessä on Skin so soft Signature Silk ravitseva vartalovoide.


Tiedättekös mitä, oli varsin mukavaa ottaa pitkästä aikaan käyttöön vartalovoide josta ei osannut sanoa suoraan mille se tuoksuu. Olinhan jo pitkän aikaa käyttänyt jotain hedelmäisiä tai marjaisia vartalotuotteita ja tämä toikin mukavaa vaihtelua rasvailuhetkiin =) Pidin siis tuoksusta vaikken osaa kuvailla mille se tuoksuu. Itselleni tuli jostain syystä mieleen sana 'puhdas' vaikkei tämä nyt sille tuoksunutkaan (muistaakseni kysyin avokiltakin ja ei hänelle tullut tuoksusta tuollaista mielleyhtymää) ja on varmasti henkilöitä jotka eivät pidä tämän tuoksusta. Koostumukseltaan tämä oli ihanan täyteläistä ja voisinpa hankkia tätä ensi talveksi, talvisin kun kropan ihokin tuppaa kuivumaan. Mainittakoon kuitenkin eräs ei niin kiva juttu. Minusta tuntui että tämä sai aikaan epäpuhtauksia iholleni (selkä, rintakehä) jos käytin tätä liian monta päivää peräkkäin. Minulla nimittäin nuo paikat tuppaavat rasvoittumaan joten tämä taisi olla ko. alueille liian tuhtia tavaraa. Mutta, siltikin tykkäsin tästä.

Tämän jälkeen otin käyttööni Fruttinin vartalovoiteen ja tämä vei miun syämmein. Tuoksusta tulee mieleen HubbaBubba-purukumi, siis se mansikanmakuinen. Muiltakin ominaisuuksiltaan voide on jees joten hamstratkaa toki näitä Fruttinin tuotteita jos satutte käymään maassa jossa näitä myydään. Näihin ei voi olla rakastumatta, siis jos pitää tuoksuvista vartalotuotteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti