sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Minttuinen teema jatkuu...

...tällä kertaa kynsilakoissa. Aloitetaanpa ensin tylsemmästä lakkauksesta. Huomasin muuten sen, että mullahan on hirvittävästi lakkoja esittelemättä ja tämä vihreä Evelinen lakka (ja luonnollisesti tuo glitterinen Ccuk:n tapaus) kuuluvat myös näihin esittelemättömiin lakkoihin. No, osasyy lienee sekin, että osaa lakoista en ole vielä täysipainoisesti testannut. Tätä Evelinen lakkaa muistelen käyttäneeni kerran, jostain syystä en vain ole kuvannut sitä.

Näillä siis mentiin.


Ja tämmönen oli lopputulos.


Kerroksia olisi saanut olla enemmän, mutta tuo vihreä lakka oli muistini mukaan taas näitä hitaasti kuivuvia tapauksia joita kammoan. Eli senkään vuoksi en jaksanut äheltää monien kerrosten kanssa. Jos en ihan väärin muista, on tuossa kaksi kerrosta vihreää lakkaa plus sitten yksi kerros tuota glitterlakkaa (joka ei kuvassa erotu juuri ollenkaan ja eipä tuo luonnossakaan erottunut kovin hyvin). En tiedä, ihan nätti lakka, mutta jotenkin blääh. Noh, onneksi nuo Evelinen lakat ovat halpoja joten hukkaostos ei harmita niin paljoa.

Mutta sitten ihanampaan minttuun. Ensin en oikein välittänyt tästä China Glazen Re-fresh mint lakasta. Vierailin kuitenkin ahkeraan Dazzling nails putiikissa kyttäämässä olisiko sinne tullut uusia tuotteita ja tämä lakka oli siis siellä myynnissä. Ehkäpä aloin alitajuisesti lämpeämään sille koska bongattuani sieltä erään jumalaisen vihreän glitterlakan (juu, esittelen senkin tässä jutussa), päätin tilata tuon Re-fresh mint lakankin. Ja ai että, sehän on ihana! Vaikka olenkin jo kohta kolmekuus vee täti, niin en siltikään tunne tämän olevan liian pikkutyttömäinen lakka. Tämä on muuten ensimmäinen cremelakkani, jotenkin en ole aiemmin pitänyt tällaisista lakoista. Mutta kummasti vain mieli on alkanut muuttumaan. Lisäksi yllätyin tämän kestävyydestä, jotenkin ajattelin että tämä varmaan lähtee heti lohkeilemaan pois kynsiltä. No eipä lähtenyt ja toivottavasti muidenkin merkkien cremelakat ovat yhtä hyviä pysymään kuin tämä yksilö.


Ja sitten se hurmaava glitterihanuus. Tämä oli kuulkaas rakkautta ensi silmäyksellä. Sutaisin sitä testimielellä yhden kynnen päälle ja se vähän näkyykin tuossa kuvassa. En vain esittele sitä sen tarkemmin koska jotenkin se nyt ei vaan toiminut sittenkään Re-fresh mintin päällä niin hyvin kuin olisi voinut toimia, vihreän sävyt kun eivät käyneet oikein yksiin. Mutta varmasti esittelen myöhemmin tämän mahtavuuden vielä tarkemmin. Niin, näitä kumpaakaan lakkaa ei taida olla nyt tuolla mainitsemallani sivustolla myynnissä, mutta voitte varmasti laittaa heille sähköpostia ja kysyä voisivatko he hankkia näitä myyntiin. Tuo vihreä glitterlakka oli siellä myynnissä nimellä Yes love nro 4.

Kattokaa ny ku se o söppänä ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti