sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Eräänlainen hiuskatastrofi

Ai että, eikös liioittelu olekin ihanaa? ;) Mutta, tosipuheessa olin vähällä saada (ja ehkä sainkin) taas muutaman harmaan hiuksen lisää, tässä jokunen aika sitten kun hiusten värjääminen meni meikäläisellä ihan päin honkia. Väri ei siis tarttunut tasaisesti hiuksistooni ja mietin kyllä pääni puhki mikä meni vikaan. Laitetaas kuva todistusaineistoksi, ehkä sitten ymmärrätte miksi olin hivenen ärtynyt lopputuloksesta...


Himppasen verran ylivalottunut kuva, mun oma tukka ei ole ihan noin hailakka. Mutta siis, kuten kuvasta näkyy, väri (joku mahonki tmv.) hyljeksi osaa hiuksistani. Kieltämättä ensimmäiset aatokset olivat jotain WTF?!? -tyylisiä. Mietin, mietin ja vielä kerran mietin. Mutta en meinannut tulla hullua hurskaammaksi. Ensin ajattelin josko väri olisi jäänyt lillumaan vain päällimmäisten hiusten päälle. Kas kun sitä väriä oli tarttunut eniten päällimmäisiin hiuksiin. Mutta sitten muistin sen, että minähän olin kammannut tukkani siihen malliin notta jos väri tarttui värjäysvaiheessa pelkästään päällimmäisiin kutreihin, niin sitä olisi pitänyt olla  hiusten normaalikuosiin asettelun jälkeen niissäkin hiuksissa missä sitä ei sitten kuitenkaan näkynyt. No, päättelin lopulta niin, että ehkä minä en ollutkaan levittänyt väriä tarpeeksi tasaisesti vaikka luulin tehneeni niin. Käytinhän lopussa vielä kampaakin. Lisäksi en ollut huomioinut tukkani pituutta, se kun on kasvanut paljon ja vanhasta muistista ostin vain paketillisen väriä. Ja paketissa vielä mainittiin, että niitä tartteis kaksi kappaletta pitempiin hiuksiin.

Lopputulos kyllä sapetti ja lujaa, värjättyjen ja omien hiusten välinen värikontrasti kun ei ollut mikään hemaiseva näky. Onneksi suurin osa värjääntymättömistä hiuksista sijaitsivat päällimmäisten hiusten alla ja onneksi kyse oli kuitenkin vain sävyteshampoosta joten oletettavaa oli ettei se kauaa päässäni viihtyisi. Päätin vähän avittaa tätä prosessia ja ensimmäisellä pesukerralla käytin syväpuhdistavaa shampoota joka hiukan haalensikin hiusten väriä. Viikkojen kuluessa väri onneksi alkoi itsekseen haihtua ja lopputulos alkoi näyttää paremmalta. Päätin kuitenkin värjätä hiukseni uudestaan tasoittaakseni tuota sävyeroa. Ja ajatelkaas, olin niin hullu että luotin saman valmistajan tuotteeseen (tosin nyt valitsin ruskean sävyn) ja edelleen ostin vain yhden paketin väriä... No, 'hulluus' palkittiin, tällä kertaa ei tullut mitään katastrofeja ja hiusten sävy tasoittui mukavasti. Tosin, olin huomaavinani niskahiuksista ettei niiden juuriin olisin tarttunut väriä juuri ollenkaan. Eli ehkä hiukseni hylkivät väriä tai sitten minun on alistuttava siihen ettei tällä hiusten pituudella yksi väripaketti enää riitäkään. Niin ja mainittakoon sitten minkä valmistajan väreistä oli kyse. En suinkaan moiti heidän värejään, olenhan ennenkin käyttänyt ko. värejä vallan hyvällä menestyksellä. Eli kysehän oli Schwarzkopfin Poly Color sävyteshampoosta. Onko teillä vastaavia kokemuksia ko. merkistä tai muista väriaineista? Olisi kiva kuulla muidenkin värjäysmokia ;)

Mutta niin, samaan syssyyn voisin mainita pari sanaa siitä käyttämästäni syväpuhdistavasta shampoosta. Tämmönen tapaus se siis on.


Tilasin tämän Urban Culturen syväputsarin aikoja sitten HairStoresta. Muistelen tämän maksaneen jotain 7 euron pintaan ja rehellisyyden nimissä en tiedä saako tätä sieltä enää. Saatika sitä mistä tätä saisi... Itse olen kyllä ollut tyytyväinen tähän, kyllä putsaa hiukset hyvin. Ainut miinus voisi tulla tuosta kierrekorkista (joka toki tuo 'särmää' pullon habitukseen), se kun ei aina ole kaikista käytännöllisin korkki. Mutta enpä minä (vielä) ole menettänyt hermojani siihen. Kaiken kaikkiaan kokeilemisen arvoinen tuote.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti