torstai 25. marraskuuta 2010

Tietoteknisiä ongelmia+yksi hurmaava kynsilakka

Niinpä niin, joskus tietotekniikka vain pettää ja tällä hetkellä oma koneeni vastaa kuulemma älykkyysosamäärältään hiustenkuivaajaa... Eipä tuo nyt muuten haittaa, mutta kappas kun lähestulkoon kaikki puteleista jne. ottamani kuvat ovat siellä koneen uumenissa. Ja luonnollisesti en ole niitä kuvia kopioinut millekään muistitikulle tmv., olenhan ajatellut niiden olevan kuitenkin niin 'vähäpätöisiä' etten ole jaksanut nähdä vaivaa. No, nyt se sitten kostautui, varsinkin kun vastoin omaa luuloani ne eivät ole enää tallessa kamerassakaan, minulla kun on tapana poistaa siirron yhteydessä kaikki kosmeetiikkaan viittaavat kuvat. Hyvä minä! =D Onneksi koneen vika ei ole sellaista laatua etteikö kuvat olisi tallessa, nyt vaan pitää jonkin aikaa pärjätä niillä kuvilla joita en ollut vielä siirrellyt kamerasta/jotka otan lähitulevaisuudessa. Ja minulla kun oli tarkoitus esitellä eräs lakkaus johon ihastuin ikihyviksi... Vaan aina ei voi voittaa, esittely siirtyy siis hamaan tulevaisuuteen.

Mutta, tässä sitten raporttia vähän normaalimmasta lakkauksesta. Tilasin Avonilta parit lakat ja tässä kuvassa kynsilläni komeilee hurmaavan viininpunainen 'Golden wine'.



Alemmasta kuvasta huomaa lakan sisältämän kultaisen shimmerin joka tuo omanlaisen potkun (ja jouluisen fiiliksen) ko. lakkaan. Minä kyllä tykkään tästä, lakka on harvinaisen syötävän näköinen. Niin ja lakkakerroksia on kynsillä 2, varmasti kolmaskaan kerros ei olisi ollut pahitteeksi, mutta en jaksanut nähdä vaivaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti