lauantai 9. huhtikuuta 2016

Rasvaiset kuorinnat

Olin jo monta kertaa tahtonut testata tätä Dermosilin vaniljalle tuoksuvaa vartalokuorintaa, mutta en vain ollut koskaan tainnut raskia tilata sitä. Sittenpä kerääntyneillä pisteillä sain lunastettua tämän itselleni, sen täytyi olla jonkinlainen kohtalojuttu  ;)


Tämä oli sokeripohjainen kuorinta ja niistä tämä täti kyllä tykkää.


Kuvastakin ehkä huomaa koostumuksen joka näytti kovalta ja jossain määrin se oli sitä käytännössäkin. Tuo 'kovuus' teki käytöstä hiukan haastavaa, tämä kun helposti mureni ja sen myötä klönttejä tipahteli lattialle. Koostumusta on tosiaankin hankala selittää sillä ei tämä mitenkään täysin kuivaa kamaa ollut, vain 'kovaa'. Tuoksusta kyllä pidin eli vaniljallehan tämä tuoksahteli.

Ensimmäisellä käyttökerralla en huomannut mitään erikoista, mutta toisella kerralla havaitsin tämän jättävän iholle rasvakerroksen (ja tietysti myös suihkun lattiaan). Tuollaisesta ominaisuudesta en pidä ollenkaan, en vaikka mun marssijärjestys menee niin, että ensin kuorin kropan ja sen jälkeen vielä pesen suihkarilla (kasvojen suhteen järjestys on muuten päinvastainen, ihmeellistä!). Kuorintatehoiltaan tämä oli todella hyvä, mutta tuo rasvaisuus teki ison miinuksen. Tätä muuten ei taida enää saada, harmi sinällään, sillä tehokkaita kuorintoja saa välillä etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Sitten toinen kuorinta, Zoella onkin merkkinä sellainen etten aikaisemmin ole käyttänyt mitään merkin tuotteita.


Purkki on hempeän söpö =)


Valitettavasti en tiedä mitä nuo kuorivat rakeet ovat, purkissakaan ei ollut mainintaa. Täältä kuitenkin kopsasin ainesosat, osaako joku sanoa tämän perusteella mikä tässä kuorii?

Glycerin, Sucrose, Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter, Hydrated Silica, PEG-100 Stearate, Glyceryl Stearate, Caprylic/Capric Triglyceride, Parfum (Fragrance), PEG-40 Hydrogenated Caster oil, Cera Alba (Beeswax) , Microcrystalline Cellulose, Benzophenone-3, Tocopheryl Acetate, Xanthan Gum, Aqua (Water), Vaccinium Angustifolium (Blueberry) Fruit Extract, Euterpe Oleracea (Acai) Fruit Extract, Butylphenyl Methylpropional, Hexyl Cinnamal, Hydroxycitronellal, CI 77491 (Iron Oxides).

Tuoksu oli pieni pettymys, se oli kyllä miellyttävä, mutta liian vaisu. Kuorintana tämä on hyvä, mielestäni suurinpiirtein samaa tasoa kuin tuo Dermosilin sokerikuorinta ja tämän koostumus on käyttäjäystävällisempää eli tämä ei murene ja tipahtele lattialle samalla tavalla kuin Dermosilin kuorinta teki. Harmikseni kuitenkin totesin tämänkin olevan sellainen iholle ja lattialle rasvakerroksen jättävä kuorinta. Jos joku innostui tästä, niin huomasin tämän nyt olevan Feeluniquella tarjouksessa hintaan 6,14 €, tässä vielä linkki.

 

7 kommenttia:

  1. Sokerihan siinä kuorii :) Sucrose löytyy incin alusta. Lisäksi hydrated silica on kevyesti kuorivaa jauhetta, ei siis muodosta rakeita. Sitä käytetään esim. hammastahnoissa. Nuo värilliset hippuset lienevät vain väriainetta, voi olla noita marjauutteita tai todennäköisemmin rautaoksidia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, katoppa kun en tuota sucrosea älynny, kiitokset siis sulle =D

      Poista
  2. Itse taas tykkään tuosta "rasvaisuudesta", koska mun ei tarvitse juurikaan rasvata kroppaa enää sen jälkeen :). Laiskojen iltojen pelastajia.
    Mut mä en oo koskaan huomannut mitään ihmeempää liukkautta lattialla tällaisten käytön jälkeen :o ! Ehkä ne sitten lähtee veden ja saippuan mukana enimmät pois :).

    Ja niin kuin ylläoleva sanoi, niin sucrose on selvä kuorijasekä myös silica tuli itsellä mieleen noista, että olisi apuna kuorimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mulla taasen täytyy jaloilla koettaa hinkata lattiaa jotta suurin liukkaus katoaa =/ Onko teillä millainen lattia suihkussa? Meillä on semmonen muovimatto.

      Poista
    2. Taas pääsin tänne lueskelemaan :D.
      Meillä on ihan kaakelilattia, joten syy voi tosiaan olla tuossa muovimatossa, että on liukas :/.

      Poista
  3. Miulla on tuo Zoella vielä käyttämättä, tosin ostinkin lähinnä sen henkilön vuoksi, tykkään sen videoista ihan hillittömästi :'D Harmi, että tekee niitä nykyään niin harvoin kiireiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, Zoella henkilönä on mulle ihan uus tuttavuus =D Tosin, nyt kävin vilkaisemassa ja kasvot näyttävät jotenkin tutuilta =)

      Poista