lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulukuun LivBox

Pöh ja pah, taas kävi niin, että monet saivat boksinsa jo keskiviikkona kun taasen meikäläinen sai sen hyppysiinsä vasta perjantaina, yleensähän olen saanut sen päivän myöhässä. No, vieläkin enemmän mua kyllä tympii perjantaina saamani Escentualin noutoilmoitus jossa paketin kerrotaan olevan noudettavissa vasta maanantaina... Mutta, sitten asiaan eli joulukuun lootaan.


Repiessäni silkkipaperin pois ensimmäinen ajatus oli tyyliin vau, täällähän on kamaa vaikka millä mitalla!


Ja tosiaankin, monenlaista tuotetta oli ympätty tämän kuun boksiin, hyvä hyvä =)


Vichyn kasvovoide oli yksi mieluisimmista tuotteista. Pitääkin miettiä josko ottaisi tämän käyttöön jahka nykyinen voide piakkoin loppuu. Tämä kun taitaa olla semmonen voide joka passaisi talviaikaan hyvin.


Sori vaan LivBox, mutta..boooring! LV:n jalkavoide on varmasti hyvä, mutta mä oon niin huono käyttämään jalkavoiteita. Ja valitettavasti LV merkkinä on mun makuun hivenen tylsä.


Clarinsin piskuinen purkki meikin pohjustusmömmön oli myöskin jees, testaan siis enemmän kuin mielelläni.


Hajuvesinäytteet itselle ja miehelle. Tällaiset on sinällään kivoja, mutta jostain syystä mulla ei tuu käytettyä tällaisia. Hitto, nyt otan itseäni niskasta kiinni koska kyllä mä näytteitä tahdon kokeilla!


Rimmelin ripsiväri oli vähän tylsähkö, mutta kaipa tämä tulee jossain vaiheessa käyttöön.


Mmm, tryffeliä! Harmi vaan kun tuossa on vain 4 palaa. Tai oli, eilen söimme miehen kanssa kumpainenkin yhdet.


Ooo, nämä kultaiset kaarimaljan näköiset läpyskät olivat todellinen yllätys ja hingun kokeilla näitä mahdollisimman pian. Nämä ovat siis 24K kultakollageeni silmänalusnaamiot jotka tulivat ekstrana kiitoksena siitä kun olen tilannut boksia sen verran pitkään.

Sellainen oli siis joulukuun boksi ja täytyy sanoa jotta olen kyllä tyytyväinen. Mitä mieltä te muut olette sisällöstä?

6 kommenttia:

  1. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin postilappu, jolla voi hakea paketin vasta seuraavana päivänä. Boksi oli ihan perushyvä, ei mitään superia mutta olen tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, toisaalta mikäpä piristäisi maanantaita enemmän kuin kosmetiikkaa sisältävä paketti... ;)

      Poista
  2. Täällä ainakin usein huijataan noiden escentualin pakettien kanssa, mä syöttelen sen kortin etupuolella olevan koodin postin järjestelmään ja aina on paketti ollut saman päivänä 16 jälkeen haettavissa, vaikka pari kertaa on postisetä koittanut huijata. :D

    Boxi näyttäisi tässä kuussa olevan ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testasin viikonloppuna ja sillä kortin koodilla ei löytyny mitään..tai sitten en vaan osannu hakea oikealla tavalla =D

      Poista
  3. Tykkäsin! Nuo tryffelit = Heaven <3 (niin ja mä oon herkkulakossa tän kuun...)
    Clarinsin tilalta sain Paesen silmänrajauskynän, ehkä tuo Clarins ois kiinnostanut enemmän, mutta rajaus vaikutti myös kivalta sävyltä.
    Tuoksuina tuli Calvin Klein molemmat, emme oo kumpaakaan vielä testanneet.
    Ripsariksi tuli Retro Glam, ehkä tuo curves ois kiinnostanu taas enempi :D.
    Mutta siis oli kiva jouluboksi!! Jalkavoide lähtee kiertoon, kun itellä on ennestään jo varastoissa jalkavoiteita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuun pettymysten boksiin verrattuna tää oli aikas hyvä =)

      Poista