maanantai 10. marraskuuta 2014

Pettymysten putsarit

Kuten otsikkokin kertoo, ei tässä postauksessa esiinny ylistyssanoja, sen verran sain pettyä peräti kahteen kasvojen puhdistustuotteeseen. Aloitetaanpas Avonin geelimäisestä putsarista.


No siis, putsarina tämä oli ok, mutta muuten tämä ei saanut minua ihastumaan itseensä. Sen sijaan tämän sarjan kasvoveteenhän tykästyin joten nämä kaksi tuotetta ovat mun mielestä ihan eri planeetalta. Tämän putsarin tuoksu ei miellyttänyt (onneksi se oli mieto) ja voi että tämä osasi kirvellä jos tätä eksyi silmiin! Juu, monet puhdistustuotteet kirvelevät silmissä, mutta tämän aiheuttama kirvely tuntui tavallista ärtsymmältä. Hyi, tätä en siis osta toiste.

Sitten se toinen pettymys jota olin halunnut kokeilla jo pitkään. Ehkäpä siksi pettymys tuntuikin tavallista karvaammalta kun etukäteen oletin pitäväni tästä.


Elikkäs, kyseessä on Dr. Hauschkan puhdistusvoide josta olen monen lukenut pitävän. 


Voide on tuollaista rusehtavaa mömmöä ja sen koostumus on jauhettua mantelia. Tätä olisi pitänyt käyttää about 1,5 cm:n pätkä sekoitettuna muutamaan tippaan lämmintä vettä, mutta ainakaan minulla tuollainen lyhyt pätkä ei olisi riittänyt mihinkään eli kyllä mä tursotin tätä huomattavasti enemmän. Putsarin käyttötapakin oli erikoinen, tätä piti taputella iholle ja aikani tehtyäni tätä ilmanaikaista läpyttelyä turhauduin ja aloin käyttämään tätä normaalilla (ja kielletyllä, kapinallinen minä!) tavalla eli hieromalla iholle kuin tavallista putsaria konsanaan.

Mun oli myöskin pakko käyttää tämän jälkeen tavallista putsaria sillä iho jäi jotenkin rasvaisen oloiseksi. En tiedä oliko rasvaisuus peräisin tuotteesta vai oliko niin ettei putsari vaan poistanut omalta iholtani kaikkia päivän aikana kasvoille kertyneitä mähmiä. Ja tämän voideputsarin tuoksu, siitä en tykännyt yhtään ja itse asiassa jossain vaiheessa tuoksusta tuli mieleeni pissa, ai ku ihanaa..not.

No, pakko mun on jotain pientä plussaakin tälle antaa eli kyllä tämän käytön jälkeen kasvojen iho tuntui siloisemmalta, meinaan että se joskus mainitsemani ryyhkäisyys poskilta katosi tämän käytön jälkeen samaan tapaan kuin olisin käyttänyt kuorinta-ainetta. Mutta, tokikin se katoaminen oli vain hetkellistä eli ei tämä vaikuttanut ihoni kuntoon mitenkään dramaattisesti. Tietenkään pelkästään yksi tuote ei kummoisia muutoksia voikaan saada aikaan, epäilemättä mun olisi pitänyt käyttää samanaikaisesti muitakin tämän sarjan tuotteita. Eli tulipahan kokeiltua, mutta toista kertaa en tätäkään hanki.

4 kommenttia:

  1. Hauschka tosiaan jättää ihon rasvaisen tuntuiseksi, kun ne sen sisältämät öljyt ei liukene veteen. Siksi loistava kuivalle iholle. Toi pehmoinen tunne on just parasta. <3

    VastaaPoista
  2. Nyt tuli haukut niin sydämestä, että repesin täysin tuon Hauschkan arvostelun kohdalla! :D
    Anteeksi, oli vaan niin spontaanit sympatia-väsymysnaurut. :D

    VastaaPoista