lauantai 8. marraskuuta 2014

LivBox ja Lush

Marraskuun LivBox yllätti minut ja epäilemättä monet muutkin keveydellään ja mieleeni taisikin hiipiä pieni epäilyksen siemen. Mitä ihmettä siellä voi olla kun paino on näin olematon?


No, tällaistahan sieltä löytyi.


Kieltämättä pieni pettymyksen aalto häivähti mielessäni, ei voi mitään =/


Natural Code by Lumene Candy Smile huulikiiltokynä aiheutti semipettymyksen. Sinällään pidän tällaisista, mutta mulla on näitä ennestäänkin ja enpä tiedä onko tuo sävy Cotton Candy paras mahdollinen mulle. En oo vielä testannut, koska pähkäilen vielä mitä tälle teen.


Marvisin Cinnamon Mint hammastahna oli ehkäpä mieluisin tuote boksissa. Sinällään hupaisaa, aikaisemmin kun en ole ilahtunut hammastahnoista boksissa... Syynä on epäilemättä se, että oon halunnut testata Marvisin hampitahnoja ja nyt pääsen toteuttamaan mielitekoni =)


Bernard Cassieren mustikkavoide-naamiota on myöskin kiva päästä kokeilemaan.


Blääh, en ois tarvinnut pinsettejä, pärjään entisilläin vallan hyvin. Lisäksi nämä näyttävät juurikin sellaisilta pinseteiltä joilla ei saa kiinni niistä lyhkäsimmistä karvoista. Pitää kyllä testata onko näin.


Irtoripsilläkään en tee yhtikäs mitään. Jossakin aikaisemmassa boksissa tuli niitä ripsitupsuja ja vaikka oon aikonu testata, niin kummasti se on jäänyt.

Lisäksi boksissa oli 5 euron alekuponki Bangerheadin nettikauppaan. Summa summarum, tämän kuun boksi oli jokseenkin pettymys, mutta välillä vaan käy näin. Jospa joulukuun boksi yllättää jälleen iloisesti =)

Mutta, sitten siihen oikein ihanaan boksiin eli brittein Lushin tilaukseen, tällainen satsi sieltä sitten tuli!


Tuotteita ostokoriin paiskottuani huomasin painon olevan sen verran suuri etten selviäisikään pienemmillä postareilla. Kuitenkin huomasin senkin etten ihan loputtomiin voi karsia tilauksesta tuotteita, mun olis pitäny jättää tilaamatta myös eräs tuote jonka halusin palavasti ja eihän semmoinen käy laatuun! Joten tilasin sitten nämä kaikki herkut =)


Oih, se on taas se aika vuodesta kun Snow Fairya saa, mähän rakastuin tähän tuoksuun viime vuonna ja nyt sitten viisaana tilasin suurimman pullon suihkaria. Voi kuinka olisin halunnut tilata enemmänkin, mutta en raskinut... Kompensoin tilannetta kuitenkin tilaamalla Godmother-saippuan joka tuoksuu samalle ja lisäksi mun oli pakko saada tuo hurmaava enkelinmuotoinen Snow Fairy Sparkle-hierontapala.


So White suihkari tuoksuu omenalle eli on ihan jees, Hot Toddy taasen on joulumausteinen tapaus glittereillä (ei näy kuvassa, ne ovat pakkaantuneet yhteen kohtaan). Saas nähdä mitä käytössä tykkään Hot Toddystä, pullosta tuoksuteltuna en oikein pitänyt siitä ja tuoksu oli jopa jossain määrin maskuliininen.


Lisää saipuaa! Baked Alaska on raikkaan tuoksuinen ja on meikäläisen makuun. Reindeer Rock taasen on puolukkainen ja marjainen joka myöskin vaikuttaa mukavalta.


Breath of Fresh Air-kasvovettä himiöin jo about vuosi sitten, mutta jätin tilaamatta. Nytkin aprikoin tilaanko vai en, meinasi nääs pihiys iskeä vaikkei tämä kallis olekaan, mutta päätin jotta jukoliste totta maar mä tilaan tämän kun oon sitä halunnut jo kauan testata!


Ja sitten viimeinen, mutta ei vähäisin tuote eli Snowman shower jelly. Tämän pitäisi tuoksua raikkaalta ja makealta ja kyllähän tämänkin tuoksu vaikuttaa kivalta.

Huh, johan oli pitkä postaus =) Onkos muut intoutuneet tilaamaan joulutuotteita Lushilta tai suunnitteletteko tilaavanne?

13 kommenttia:

  1. Tällä viikolla tuli Lushin paketti perille ja nyt aloitin virallisesti jouluhörhöolyn :D Kynttilöitä kaikkialla ja älytön määrä suklaata odottamassa aattoa! Mun tilaus oli hyvin saippuapainotteinen, toi Baked Alaska muuten tuoksuu aiempien vuosien Snow Globelle, mikä oli mulle vähän pettymys, koska aiempna vuosina olen sen nuuhkinut puhki )siis haistellut kunnes ällöttää :D) toi Reindeer Rock oli ihan älyttömän ihanan tuoksuinen, mutta oma suosikki oli tältä vuodelta Yog Nog, se oli jokseenkin mausteisen tuoksuinen, hyvin jouluinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten meinaat malttaa mielesi suklaan suhteen, meinaan että jos mä nyt ostaisin jouluksi suklaat, niin ei ne kauaa ehtis vanheta ;D Mulla ei oo aiemmin ollu Snow Globea eli en oo ehtiny siihen kyllästymään. Kummallista kyllä jos saman tuoksuista saippuaa myyvät eri nimellä, huijausta sanon minä =P

      Poista
    2. Kaapissa piilossa joulusuklaat odottavat joulua, onhan mulla lisäksi ne tavalliset suklaat...:D Munkin mielestä huijausta tuo Snow Globe/Baked Alaska juttu, etenkin kun en siitä mainintaa löytänyt ennen kuin vasta yhdestä blogista tilauksen jälkeen :/ Noh, ihanalle se tuoksuu, mutta uutta olisi tehnyt mieli

      Poista
    3. Poissa silmistä, poissa mielestä ;) Saas nähdä milloin itse uskaltaa alkaa ostamaan suklaita jouluksi... =D

      Poista
  2. Eipä tuo Livbox kovin köykönen ollut ;O Ihania tuotteita oot tilannut ♥ Voisitko suositella joitain hyväntuoksuisia (esim. marjan tai hedelmä yms. tuoksuisia) vartalovoiteita ja kuorintoja? Ja hintaa ? :) alle 6€ kuitenkin (riippuu koosta) ja peruskaupasta vaikka Anttila tms. En löydä mistään mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LivBox oli kyllä vähän kätänen =/ Äkkiseltään tuli mieleen Freeman ja I Love...-sarjat ja niitä saa esim. Citymarketeista ja epäilemättä Anttilastakin. Hintoja en osaa sanoa kun en ole kaikkiin tuotteisiin perehtynyt, mutta muistini mukaan ne olis just tuota 6 euron hintaluokkaa. Ite tykkään Freemanin granaattiomena-sokerikuorinnasta kropalle, tuoksu siinä ei ole mun makuun kummoinen, mutta tehot on hyvät. Ja eikös Dovellakin oo jotain tuoksuvia vartalovoiteita ja niitäkään ei tarvi lähteä etsimään kissojen ja koirien kanssa =)

      Poista
    2. Kiitoksia :) etin siis verkkokaupasta, koska en kerkeä käymään katsomassa Anttilan yms. kauppojen valikoimaa :D mutta verkkokaupoissa on niin niukat ne valikoimat, että eipä niistä paljon irtoa ;D Paljonko tuo Freemanin kuorinta maksaa? Itellä on sellasta suihkugeeliä joka tuoksuu granaattiomenalle, mutta ei ehkä se paras tuoksu omaan makuun :D

      Nuo I love.. tuotteet on aika houkuttelevia.. olikos se 200ml yhdessä purnukassa? Vai pienempi :o ne näyttää niin pieniltä ne purkit :p

      Hah, ja täällä pienessä kaupungissa on Body Shop jota en oo ikinä käyny katsastamassa.. :D Hinnat on aika kalliita, mitä nyt noita oon netistä katellu.. outoa ettei oo koskaan tullu ers vilkastua :D

      Poista
    3. Musta taasen verkkokaupoissa on laajemmat valikoimat jos vertaa moniin ns. tavallisiin kauppoihin =) Muistelen Freemanin kuorinnan maksaneen alle 6 euroa eli varsin kohtuuhintainen tuote kyseessä. I Love... purkkien kokoa en tiedä, googlettamalla takuulla löytyy nopeasti tietoa asiasta =)

      Poista
    4. Niin ja jos haluat tilata Freemanin tuotteita, niin ite oon tilannut semmosesta putiikista ku Sunrise Cosmetics, on ihan suomalainen kauppa ja siellä on myynnissä Freemanin lisäksi muitakin tuotteita =)

      Poista
  3. Joo LivBox oli tosi pettymys. :( Sainkin sen viikkoa myöhemmin kun muut, ja muutenkin se ketutti, ja sitten vielä aika huono boksi. :/ Huulikiiltoa kokeilen kunhan saan huuliherpekseni veke, mutten usko sen jäävän vakikäyttöön. Pinsetit oli itseasiassa tosi hyvät, vaikka manasin että mulla on varmaan kymmenet pinsetit. Marvisia on ihan kiva kokeilla, mutten usko että saan ees koko tuubia käytettyä. Bernard Cassiere on tylsä, vaikka tuo varmastikin ihan hyvä tuote on.

    Lushin tilaus on ihana! Mäkin tilailin sieltä joulukamaa. :) Saippuoita ja suihkugeelejä ja tuon Snowman-suihkujellyn, se oli tosi veikeä! :) Joku tuolla mainitsi, että se Baked Alaska -saippua tuoksuu samalta kuin Snow Globe. Ennen Snow Globea nimi oli muistaakseni Northern Lights, tai musta sama.... Mulla on ollut kaikkia, eikä ihmekään kun aina se sama tuoksu vuodesta toiseen kun noita nuuhkii. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joulukuun boksi räjäyttäisi tajunnan... =) Oijoi, teepäs blogiisi sitten postaus sun shoppailuista! Mä muuten muistan tuon Northern Lightsin nimenä, mutta ei mulla sitä oo vissiin koskaan ollut... =)

      Poista