sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Heinäkuun LivBox

Heinäkuun boksi oli meikäläisen mielestä kesäkuuta parempi, tosin en nytkään välttynyt pieniltä pettymyksiltä ja mitä olen kommentteja lukenut, niin kylläpä monet muutkin mielensä pahoittivat...


Kurkkaus boksin antiin.


Ja aloitetaanpa siitä suuresta pettymyksestä. Tai noh, ennemminkin tämä aiheutti huvitusta =)


Calvin Kleinin tuoksunäytteet. En pane pahakseni jos tällaisia on bokseissa, mutta huvitusta aiheutti se kun tämä oli listattu ihan tuotteeksi vaikka kyseessä on pahviläpyskä josta voit nuuhkutella tuoksua. Niin, olishan se kiva päästä testailemaan ihan omalla ihollakin tällaista...


Invisibobblet eli hupaisat kiekuramaiset hiuslenkit ovat tällä hetkellä kuumaa kamaa. Pahus vaan kun olen mennyt ostamaan jotain kopioita näistä väreissä musta ja (tadaa!) kirkas. No, pääsenpähän vertailemaan onko hitusen verran halvemmat versiot yhtä hyviä. Näiden kohdalla en ensin harmistunut älyttömästi, mutta sitten harmitus iski kun luin joidenkin saaneen Herbinan hiussuihkeen. Ei muuten, mutta kyseessä taitaa olla juurikin eräs suihke josta olen lukenut jostain ja josta ajattelin jotta tuotapa olis kiva testata...


Dermosilin kultainen kynsilakka on sellainen josta en innostunut hirvittävästi, mutta en nyt lyttää tätä, tiedä häntä vaikka testauksen jälkeen tykästyisinkin!


Favoran aurinkovoide oli mieluisa tuote, suojakerroinkin on hulppea! Kyllä tätä tulee käytettyä itselläkin, mutta ajattelin ehdotella tätä miehellekin. Kaljupäänä kun helposti polttaa sen nuppinsa...


Richin shampoota testaan enemmän kuin mielelläni ja samoin tuota argan-öljyä (vaikka pussi onkin hassun pieni).


Terre d'Oc vartalovoi pikku purkissa oli palkinto siitä kun olen ollut sen verran kauan boksin tilaaja. Mitä blogeja katselin, niin aika moni on saanut jonkinlaisen tämän merkin purnukan. Meitä koukkuun jääneitä on siis paljon ;) Vaikka tätä sanotaan vartalovoiksi, niin tätä voi käyttää muuhunkin hommaan, esmes huulirasvana. Täytyy sanoa että tämä oli tämän kuun mieluisin tuote, purkkikin on vallan söpö =)

Lisäksi mukana tuli pari etukuponkia, Dermoshopiin saa koodilla ilmaiset postarit ja Salon24-nettikaupasta koodilla saa peräti 30 prosentin alennuksen tilauksesta. Musta vähän tuntuu että saatan hyödyntää molemmat ;)
Vaan se siitä boksista, tähän samaan syssyyn tunnustan tilanneeni Yvekseltä TAAS. Noku rakastuin siihen vartalonkuorintaan...


Loppujen lopuksi tilaus karsiutui näinkin pieneksi ja tuo vasemman puolimmainen suihkari on tilaajalahja. Täytyy sanoa etten kovin usein taida tilata näin vähän..vai voitteko väittää vastaan? ;D

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä feikkibobblet on parempia ku noi invisibobblet. Ostin aitoja bobbleja ja oon nyt käyttäny sellasta viikon ajan. Ja se ei palaudu ennalleen, toisin kun ne feikit!! Tää on ihan löysä, eikä pidä hiuksia tiukasti ponnarilla, vaan löystyy koko ajan enemmän ja enemmän...

    VastaaPoista