keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Mitäs toukokuussa kuluikaan?

Mulla ei nämä ennustukset mene näemmä vieläkään ihan nappiin, viime kuussa jäi kuluttamatta yllättävän monta tuotetta vaikka toisin luulin. Alkutilannehan oli siis tämän näköinen.


Ja rastitut sain kulutettua. (Nuo sutatut tuubithan oli sellaisia jotka loppuivatkin jo huhtikuussa, mutta ennustuskuvan olin nappassu aikaisemmin).


Kuluttamatta jäivät siis Lushin suihkujelly, L'Oréalin misellivesi, Bottega Verden käsivoide sekä kaksi kipaletta vartalovoiteita (oikeassa reunassa olevat Herbina ja Nivean minipullo). Nämä siis siirtyvät kesäkuun kulutettaviin ja jospa mä nyt ne saisin kulutettua...

Tokihan mulla kului toukokuussa kuvan ulkopuolelta suihkareita, yksi käsivoide ja huulivoidekin kohtasi loppunsa hieman ennenaikaisesti. Sattuipa kerran niin jotta töissä huulivoiteesta irtosi siivu joka sitten lennähti lattialle. Toisella kerralla hylsyn loppuosa tipahti kokonaan lattialle ja vaikka sitä jämää olisi ehkä voinut käyttää (huulivoide oli siis jo niin lopussa että ne jämät olivat muovihylsyn sisällä eli tuote ei itsessään rymynnyt kauttaaltaan lattialla), niin päätin heivata loput roskiin. Kyseessä oli siis Minttumaan huulivoide josta kyllä tykkäsin ja josta olenkin kirjoitellut aiemmin tässä postauksessa.

No mutta, miltäs se kesäkuu sitten näyttää? Ihan hyvältä, toivottavasti nyt ennustukseni ei mene kovin paljoa metsään. Tuo Nivean dödö mua vähän epäilyttää, mutta epätoivoisesti laitoin sen toistamiseen ennustettavaksi, ehkä mä nyt vihdoinkin saisin käytettyä sen loppuun...


Kuvassa on yksi jo kulutettu tuote, kuvasinpahan kuitenkin huvikseni pullon kun sitä en ollut vielä ehtinyt heittämään roskiin. Eli tuo vasemmalla takana oleva Fruttinin suihkari kohtasi loppunsa kesäkuun puolella. Vähällä oli etteikö se olisi loppunut jo toukokuussa ja rehellisesti sanottuna kyllä olisin saanut sen kulutettua, tavaraa jäi about turauksen verran, mutta päätin pikkasen pihistellä ettei toukokuun suihkarikulutus näytä niin kammottavalta ;D Semmonen satsi siis pitäisi käyttää loppuun, kuukauden päästä katsotaan miten kävi.

Vielä loppuun kuva viimeisimmästä kosmetilauksesta. Jossain vaiheessa havahduin siihen jotta kah, en ollutkaan toukokuun aikana tilannut kosmetiikkaa yhdestäkään nettiputiikista. Tämä suorastaan yllätti minutkin (positiivisesti!), mutta sitten tuli Jonnan postaus eräästä tuotteesta ja se oli menoa se ;) Tilaus kylläkin tuli nyt vasta kesäkuun puolella eli sinällään minun voisi ajatella selvinneen puhtain paperein toukokuusta. Niinnoh, kyllä mä kaupoista oon jotain ostanut ja olikohan se juurikin viime kuuta kun tilasin pari juttua erään fb:n ryhmän kautta, mutta niitä en ala laskemaan... ;D


Aika vaatimaton tilaus etten sanoisi. Tai siis vaatimaton mun mittapuun mukaan... Elikkäs, 2 mitäs lie limited edition-suihkaria, samoin 2 kipaletta rakkaussuihkareita sekä yksi Meksikon limesitruuna suihkugeeli. Tuo suihkepullo on tilauksen syy eli vartalosuihke joka pääseekin lähiaikoina testiin. Kaupanpäälliseksi valitsin sitten tuollaisen kasvojen tehokosteuttajan jota käytetään tavallisen kasvovoiteen alla, mutta voisipa tuota kyllä testata meneekö se sellaisenaan näin kesällä.

Seuraavassa postauksessa alankin sitten purkamaan toukokuussa loppuneita tuotteita, pysykäähän linjoilla =)

3 kommenttia:

  1. No mä niin meinasin tilata tuon vartalosuihkeen sieltä! Mutta en sitten raaskinut... Mietin kyllä pitkään. Ja tuon kausisuihkugeelin minipullon otin kaupanpäällisiksi kun uteliaisuus on kova! Tuoksuuko hyvältä? :)

    Tuo kosteuttava seerumi on tosi hyvä, oon tykännyt, mulla on ollut se jo jonkun aikaa käytössä. Siitä kasvovoiteestahan en tykännyt yhtään, mutta tuo toimii. Oon käyttänyt sitä nyt kesän tullen yksistäänkin ja on riittänyt.

    VastaaPoista
  2. :D

    Mulla on tulossa postissa nuo Monoin suihkugeelit, tilasin myös kaksi pulloa ihan varmuuden vuoksi & muita Monoi -tuotteita, ne kuuluu niin kesään. :D

    VastaaPoista
  3. Marisa: Suihkarin tuoksu on kiva, mutta mun mielestä se sais olla vähän voimakkaampi =)

    Taidanpa tosiaankin ottaa tuon seerumin kokeiluun jahka nykynen naamarasva loppuu!

    Jonna H.: Älä vaan sano et tilasit sitä hajuvettäki, se on kummitellu mun mielessä, mutta jotenkin aattelen olisko se ns. liikaa/kyllästyisinkö kun se pullohan on muistaakseni julmetun iso =D

    VastaaPoista