tiistai 29. toukokuuta 2012

Haasteisiin vastaamista

Minut haastettiin TylyMuijan ja Nonnun toimesta joten ei muuta kuin vastailemaan =) Ensin luulin haasteiden olevan sama, mutta niissä olikin pienet eroavaisuudet. TylyMuijan haasteessa piti kertoa 11 asiaa itsestä ja sitten vastailla hänen esittämiin kysymyksiin, Nonnun haasteissa ei ollut tuota ensimmäistä, vain kysymykset. Näitä haasteita pitäisi vielä pistää eteenpäin mutta olen nyt patatylsä ja jätän sen väliin, pahoitteluni siis siitä. No niin, jos nyt sitten kertoisin 11 asiaa itsestäni. Hiukan vaikea homma, tässä kun on ollut monia haasteita joissa on pitänyt kertoa itsestään jotain joten saan nyt pähkäillä kunnolla mitä sellaista kertoisin jota en ole aiemmin kertonut. Antakaatte anteeksi jos tänne lipsahtaa jokin aiemmin ilmi tullut paljastus =)

1. Minulla on paniikkihäiriö ja minulla on lääkitys siihen.
2. Selässäni on skolioosi jonka olemassaolon sain selville vasta aikuisiällä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Noh, toisaalta mutka selkärangassa taitaa olla suht lievä ja skolioosihan on erittäin yleinen vaiva. 
3. Olin lapsena järjettömän allerginen, siis siitepöly ja sen semmoinen sai kunnon oireet aikaan. Lisäksi minulla oli ihottumaa. Tiedä häntä auttoiko iän kertyminen vaiko äidin minulle syöttämät luontaistuotteet, aikuisiällä allergia ei ole enää sillä tavalla vaivannut. Hyvä juttu siis.
4. Tunnen mystistä vetoa erääseen juttuun. Tätä on hankala selittää ja ehkä saan jopa hullun maineen. Mutta tiedättehän vaikkapa sienen lakin alapuolella olevat heltat? Juuri sen kaltaiset muodot kiehtovat minua jostain kumman syystä. Oikeasti olisi mukava tietää mistä ihmeestä moinen viehtymys johtuu...
5. Olen astunut linnun päälle. Olin menossa koiriemme häkille kun tunsin jonkin liikahtavan jalkani alla. En tiedä ynähtikö se myös. Pikkulintuhan se oli =/ Ilmeisesti raukka oli loukkaantunut jo aiemmin, eihän sitä muuten voi pikkutirpan päälle astua.
6. Ala-asteella opettajien mielestä ruoka piti syödä. Ymmärrän toki että on hyvä edes maistaa, mutta jos ruoka oikeasti ei uppoa niin ketään ei saisi pakottaa syömään. Minulla alkoi tökkiä kuivalihavelli ja opettajan poistuessa hetkeksi huoneesta minä nokkelana tyttönä nakkasin keiton ikkunasta ulos. Rajansa kaikella ja en ole tähän päivään mennessä oppinut pitämään kuivalihasta.
7. Mielenkiintoisimmat aineet koulussa taisivat olla maantieto ja biologia. Niin ja lukiossahan oli psykologia josta myös pidin.
8. Lapsena kuljin tanhukerhossa eli jo vain tanssit luontuu, tosin taidot voi olla vähän ruosteessa ;)
9. Lapsena osasin myös nyplätä pitsiä. (Hmm, olenkohan kertonut tämän aiemmin?)
10. Moottorikelkalla ajaminen on ihanaa. En vain ole muutamaan vuoteen päässyt puikkoihin.
11.Lapsena minulla oli hetken aikaa kärpänen lemmikkinä. Kyllä, luitte oikein. Raukkaparka oli ilmeisesti jotenkin loukkaantunut koska se ei kyennyt lentämään. Minä sitten laitoin sen lilliputtitalooni asustelemaan sokeripalan kera. Sen verran älysin hävetä outoa lemmikkiäni että laitoin kärpäsen ikkunan väliin hengailemaan mikäli joku tuli kylään, siis joku sellainen joka saattaisi tulla huoneeseeni. Että joo, kaikkea sitä lapsena keksiikin...

Siinäpä siis ne. Ja sitten niihin bloggareiden heittämiin kysymyksiin. TylyMuijan kysymykset tulevat tässä:

1. Lapsuuden lempisatusi? Tiedättekös, minä en muista..! Rakastin Tirlittan-kirjaa, tosin sehän ei varsinaisesti ole satu...
2. Minkä väriseksi et hiuksiasi ikinä värjäisi? Hmm, niitä on varmasti monia värejä, mutta esim. vaaleanvihreä (tai v.sin.) olisi aika kauhistus hiusten väri meikäläisellä.
3. Bravuurisi paistinpannulla? Kana- tai lohikastike.
4. Miten suuttumus sinussa näyttäytyy? Minähän saatan kiihtyä nollasta sataan hetkessä jos kunnolla suututtaa. Suuttuneena mulla on kummallinen tapa puhua usein osittain kirjakielellä. Saatan suuttuneena myös jonkin aikaa ns. mököttää ja musta varmasti huokuu ympäristöön hyytävää kylmyyttä. Kauan en vain enää näin vanhemmiten pysty mököttämään. Suuttuneena osaan varmasti olla myös veemäinen.
5. Typerin tv-sarja ikinä? Tsih, ensimmäisenä tuli mieleen BumtsiBum! vaikka onhan niitä muitakin.
6. Mitä teet tulevana Juhannuksena? En mitään erikoista, en siis ole lähdössä mihinkään pippaloihin tmv.
7. Olet juuri menossa työhaastatteluun ja saat hikan. Miten toimit? Ensimmäisenä kiroilen mielessäni ja seuraavaksi toki koetan saada sen tuhannen hikan talttumaan. Jos se ei taltu, niin kipitän haastatteluun stressikäyrän ollessa hyvin koholla ja kerron haastettelijalle äkkiä ilmaantuneesta ongelmastani...
8. Kuvaile rumimmat kengät jotka olet omistanut? Sampleri, enhän mä kaikkia kenkiäni elämäni kenkiä edes muista. Nuoruudessa on ollut paljon rumia kenkiä, olihan muoti silloin erilainen. Tällä hetkellä rumimmat voisivat olla eräät Pomarfinin kävelykengät, ovat kuitenkin älyttömän mukavat jalassa. Ja monien muiden mielestä ne ei edes tietääkseni ole rumat...
9. Koska viimeksi pelasit lautapeliä? On siitä jokunen vuosi, valitettavasti.
10. Koska olet viimeksi heittänyt kuperkeikan? Voe herttinen, siitäkin on kyllä monen monta vuotta aikaa =D
11. Kauneimmat sanat jotka sinulle on sanottu? Tämä olikin paha ja piti miettiä hetki enkä siltikään saa aikaiseksi yksiselitteistä vastausta. Jätän siis suosiolla 'minä rakastan sinua'-sanomiset huomiotta, ne kun ovat tietyllä tapaa liian itsestään selvä vastaus vaikka kauneimpia sanoja ovatkin ♥ Minua liikuttaa jos joku sanoo jotain positiivista minun ajatuksistani/luonteenpiirteistäni ja sen sellaisista.

Ja sitten Nonnun kysymykset ja vastaukset niihin:

1. Mitä kosmetiikkatuotetta ilman et voi elää? Vain yksi tuote! Kääk, arvoin peitevärin ja käsivoiteen välillä, käsivoide vei voiton.
2. Elämäsi pahin moka? Himpura, mä en muista vaikka onhan niitä! Tämä ei varsinaisesti ole minun tekemä moka, mutta kyllä siinä tilanteessa meinas nolottaa. Eli, opiskeluaikoina kämppis oli tehnyt minulle källin (toivottavasti muistan tän oikein!) ja oli laittanut huoneeseeni ilmaa täyteen puhalletun kondomin. Noo, tulin kämpille sukulaisteni kyydissä ja hehän sitten näkivät sen... Tosiaankin ihan tarkkaan en tuotakaan jostain kumman syystä muista, mutta näin se taisi mennä.
3. Kenet haluaisit tavata ja miksi? (Voi olla julkkis tai tavis, ei väliä). Enpäs ole tullut ajatelleeksi tällaisia asioita. Ekana tuli mieleen Johanna Tukiainen, tahtoisin tietää millainen hän on julkisuuskuvansa takana. Toinen mieleeni tullut on Victoria Beckham. Hän tuli mieleeni ihan vain siksi kun hiljattain mietin sitä kuinka hän ei koskaan hymyile kuvissa ja mietin millainenhan hänen hymynsä edes on =D Epäilemättä mieleeni tulee myöhemmin muita henkilöitä (sellaisia jotka eivät ole tällaisia ns. seurapiirijulkkuja) jotka tahtoisin tavata, onhan maailma pullollaan mielenkiintoisia persoonia. Nyt vaan lyö pää tyhjää.
4. Mitä musiikkia inhoat? Jazz ei uppoa eikä myöskään joku örinähevi. Perusreggaekin ärsyttää pidemmän päälle.
5. Mitä musiikkia rakastat? Saakos luetella bändejä, olis vähän helpompi? Siis muhun uppoaa monenlainen musiikki ja en tässä nyt ala edes luetteleen kaikkia bändejä/artisteja, tässä kuitenkin muutamia: Kent, Depeche Mode, Rammstein, Kiss, Era, Enigma, Gregorian, HIM..siis tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Eli monenmoinen pop-, rock-, discomusa uppoaa muhun.
6. Paras lukemasi kirja tai kirjasarja? Näitäkin olisi paljon... Mutta yksi josta tykkäsin oli kirja nimeltä Mustelmilla jonka on kirjoittanut Anna Quindlen. Sen lukemisesta on hirvittävän kauan, mutta siltikin se tulee aina mieleen kun mietin parhaimpia lukemiani kirjoja. Pitäisi lukea uudestaan, se kun sattuu olemaan mulla itsellä.
7. Mitä et tekisi mistään hinnasta? Monet varmasti vastaavat etteivät tappaisi. En tiedä, mutta jos läheiseni tai minun henkeä uhattaisiin, niin luulenpa olevani valmis äärimmäisiin tekoihin mikäli minulla olisi mahdollisuus. En alkaisi kieroilemaan läheisteni selän takana mistään hinnasta.
8. Kauneinta mitä sinulle on koskaan sanottu? Sama kysymys kuin TylyMuijalla eli sama vastaus tähänkin: Tämä olikin paha ja piti miettiä hetki enkä siltikään saa aikaiseksi yksiselitteistä vastausta. Jätän siis suosiolla 'minä rakastan sinua'-sanomiset huomiotta, ne kun ovat tietyllä tapaa liian itsestään selvä vastaus vaikka kauneimpia sanoja ovatkin ♥ Minua liikuttaa jos joku sanoo jotain positiivista minun ajatuksistani/luonteenpiirteistäni ja sen sellaisista.
9. Lempparikarkkisi? Eiih, ei kai mun tartte valita vain yhtä..? =D Minä siis rakastan monia karkkeja mutta esim. Susu-suklaapatukat vievät kielen mennessään.
10. Onko sinulle joskus tapahtunut jotain paranormaalia? Ei mitään mainittavaa, kerran unen rajamailla olen kuullut edesmenneen enoni kutsuvan minua nimeltä. Lisäksi paniikkihäiriön pahimpina aikoina koin inhottavia tuntemuksia jotka myöhemmin tulkitsin unihalvauksiksi.
11. Mihin uskot? Jumalaan vaikka välillä uskoa koetellaan. Lisäksi uskon siihen että kaikella on tarkoituksensa ja paha saa palkkansa.

Huh, tässäpä siis nämä =) Ja niin kuin sanoin, en nyt ala heittämään tätä haastetta eteenpäin. Toki jos joku oikein haluaa niin voin kekkasta kysymyksiä hänelle ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti