tiistai 26. helmikuuta 2008

Rikas nainen jos oisin...

L'Occitane-linjalla siis jatketaan... Eli, viimeisimmän Quum.eu-tilauksen yhteydessä minua hyviteltiin mielestäni suht runsaalla kädellä. Sitä edellisessä tilauksessahan yksi luomiväri oli hajonnut tuhannen nuuskaksi enkä laiskana viitsinyt alkaa lähettelemään sitä takaisin. Sähköpostia sen sijaan pistin menemään ja lopulta asiaa hoitaneelle henkilölle iskikin huono omatunto joten hän lupasi laittaa jotain ekstraa seuraavaan pakettiin. Saattoipa tuohon vaikuttaa myös se, että eräs tilaamani huulikiilto oli loppu (toki laittoivat vastaavan tilalle) mutta niin tai näin, he osaavat hoitaa hommat hyvin. Tällaisella toiminnalla saivat minusta tyytyväisen vakiasiakkaan eikä edes suhteellisen pitkät toimitusajatkaan haittaa.

Mutta siis, pakettiin oli sujautettu matkaan mm. L'Occitanen Shea Butter-käsivoide, sellainen 30ml matkapakkaus. Voide sisältää 20% karitevoita ja on siis kuiville käsille tarkoitettu. Minun talven kuivattamat tassut kyllä tykkäävät siitä eikä imeytymiseenkään mene tuhottoman kauaa. Tuoksu tässä on voimakas, tosin haihtuu nopeasti, joten hajusteille yliherkkien ei kannata tätä välttämättä kokeilla. Ensimmäinen nuuhkaisu toi muistoja mieleen, tuoksu nimittäin muistuttaa jotain lapsuusaikojen purukumia. Sellainen pinkki, pyöreä ja rypyläpintainen purkkapallo. Muistaako kukaan sellaista? Voihan olla ettei se edes tuoksu siltä mutta jonkin déjà vu-ilmiön se aiheutti. Pakkauskaan ei ole hassumman näköinen, sitä voisi luonnehtia jopa tyylikkääksi. Mutta sitten siihen mutta-osioon johon otsikkokin viittaa. Onko tuote sitten hintansa väärti? Ei todellakaan. Quum.eussa (jossa hinnat ovat suht edullisia ja tämä hinta on alkuvuoden 2008 tietoa) tämä 30ml tuubi maksaa 11€, 150ml taasen 27€. Kenellä on varaa maksaa moisia summia käsivoiteesta jota ainakin itsellä kuluu runsaasti? Mutta jos kukkarosta löytyy vähän muutakin kuin matti, niin suosittelen kokeilemaan.
(Kuva täältä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti