maanantai 18. toukokuuta 2015

Pääjuttuja

Jokainen varmasti on joskus (tai ehkäpä useinkin) käyttänyt tuotteita jotka eivät sen kummemmin jää mieleen. Niin kävi minulla LivBoxissa tulleiden Doven minikokoisten shampoon ja hoitoaineen kanssa.


Salaa toivoin näiden räjäyttävän tajuntani, en nimittäin itse välttämättä olisi koskaan tullut ostaneeksi näitä tuotteita. Vaan ei, kovin tylsän fiiliksen nämä jättivät jälkeensä.


Shampoo oli ihan peruskauraa eli ihan ok, mutta ei tosiaankaan saanut aikaan mitään 'iik, ihanaa'-kiljahduksia. Tuoksusta muistan sen, että se oli mieto ja ihan jees. Koostumukseltaan shampoo oli läpikuultavaa ja muistaakseni vaaleansinistä.


Hoitoaine oli samantyyppinen shampoon kanssa, ihan ok eli ei huono, mutta ei vaan jäänyt ikävä kun pieni tuubi loppui. Tämän tuoksusta muistan vieläkin vähemmän, rehellisesti sanottuna en oikein muista millainen tuoksu tässä oli. Hoitsikka itsessään taisi olla sellaista valkoista mömmöä.

Eli, vaikka nämä eivät olleet huonoja, ei nämä saaneet minua tykästymään itseensä niin paljoa että ostaisin täysikokoisia pulloja itselleni.

Ja sitten eräs tuote joka myöskin aiheutti pettymyksen eli Herbinan hoitoaine.


Herbina Fresh Lumme-hoitsikka kaikille hiustyypeille ei kyllä sopinut minun hiuksilleni, hoitotehot olivat aivan liian olemattomat. Tästä johtuen tätä saikin huoletta lätkiä hiuksiin suht paljon. Tuoksu tässä oli mun makuun mukava (tosin enpä muista tuoksua enää niin kunnolla että voisin kuvailla sitä sen tarkemmin =D). Onneksi tämä oli jokin alennuksessa ollut puteli eli en paljoa köyhtynyt tästä kokeilusta. Vaikka eipähän nuo Herbinan tuotteet muutenkaan maksa maltaita.


Tiedän ainakin yhden lukijan joka on odotellut tämän Cattier Parisin shampoon esittelyä ;) Tämän testausta odotin itsekin innolla, mutta harmikseni jouduin hiukan pettymään. Aloitetaan tuosta pullosta joka on valtaväylästä poikkevan muotoinen. Tykkäsin kyllä pullon mallista siksi ettei se helposti keikahtanut suihkuhyllyllä kumoon. Ongelmat ilmenivät vasta sitten kun sisältö alkoi huveta ja pulloa piti säilyttää ylösalaisin. Ei siinä mitään, kyllähän tuollaisen pullon saa aina jotenkin kiilattua nurinniskoin, suurin probleema liittyikin tuotteen ulos saamiseen. En tiedä olinko vain pöljä ja en sitten puristanut pulloa, mutta shampoota ei meinannut tulla ulos juuri ollenkaan. Luulinkin sen olevan niin finito, mutta korkin poistaminen paljasti totuuden: ei se mitään tyhjä ollut, pullosta lorahti kädelle melkoinen määrä shampoota. Tämä tapahtui (ainakin) toistamiseen eli en vaan tajuu. Onneksi toisella kerralla ulos hulahtanut määrä ei sentään tainnut olla niin massiivinen kuin ensimmäisellä kerralla...

Tästä päästäänkin shampoon koostumukseen. Tuote oli keskimääräistä juoksevampaa ja väriltään se ei miellyttänyt meikäläisen silmää, väri oli jonkin sortin semiläpikuultavaa keltaisen ja ruskean sekamelskaa. Se myös tuntui jollain tavalla 'liukkaalta' ja vaahdottaessa huomasi vaahdon olevan normaalia 'tiiviimpää'. Tuoksukin oli erikoinen, jotain yrttistä siinä ehkä oli, mutta yksi aromi tunki ylitse muiden ja se oli salmiakki/lakritsi. Älkää kysykö miten en erota noita kahta, mutta ehkä pakotettuna kallistuisin tuohon salmiakin aromiin. Viimeisen käyttökerran jälkeen mies tunki nenänsä ilmeisestikin liian lähelle päätäni ja hän totesikin pääni haisevan kamalalle. En ollut vielä ehtinyt nakata pulloa roskiin joten pyysin häntä haistamaan sitä ja kyllä, shampoo oli syypää pääni lemulle. Hah, sinällään hyvä että hän huomasi sen juurikin viimeisellä kerralla... ;)

Minusta myös tuntui että tätä tarvitsi annostella tavallista enemmän saavuttaakseen sopivan pesutehon. Hiukset tämä kuitenkin jätti natisevan puhtaiksi.

Tuote oli siis pettymys, mutta tahdon kyllä ehdottomasti kokeilla jotain toista samaisen merkin shampoota. En siis tuomitse Cattieria tämän yhden huonon shampookokemuksen perusteella, vaan tahdon kokeilla yllätynkö seuraavalla kerralla positiivisesti vai koenko lyöväni päätä seinään ;)

4 kommenttia:

  1. Mie tykkäsin noista Doven -tuotteista. Mukavan huomaamattomat tuoksut ja itselläni tuoksui vielä seuraavana päivänäkin se hiuksissa :) Hieman samaa kuin Clean - sarjan hajuvesissä ja shampoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän rakastan Cleanin tuoksuja, mutta en osannut ajatella Doven tuoksuvan niille =) Tosin nyt kun miettii, tuoksu oli sellainen puhtaan oloinen, mutta ei sellainen joka olis jääny mun mieleen. Näin ne maut ovat erilaisia =)

      Poista
  2. BUU, mä olisin halunnut, että toi Cattier olisi ollut hyvää. Toki eihän sitä tiedä, jos itse kokeilee, olisko erimieltä. Se on jännä, mutta mä tykkään runsaasta vaahdosta, vaikka sillä ei taida olla mitään tekemistä sen kanssa tuleeko hiuksista puhtaat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama homma, pidän runsaasta vaahdosta ja tuo kyllä vaahtosi sen verran paljon ettei käyttö ärsyttänyt. Mutta ei sillä ihan sellaista muhkeaa vaahtopäätä varmaankaan olis saanu aikaiseksi, juurikin siksi kun vaahto oli jännän tiivistä =D

      Poista