perjantai 8. toukokuuta 2015

Ensimmäinen Hurraw! käytetty loppuun

Tosiaankin, viime kuussa loppui yksi Hurraw! ja loppuminen tuli vähän yllättäen, siitäkin huolimatta että tiesin sen olevan lopuillaan.


Olen kyllä lukenut kommentteja kuinka nämä kuluvat nopsaan, mutta ei mulla käsilaukussa oleva hurraa osoita vielä edes loppumisen merkkejä vaikka päivän aikana levitän sitä huulilleni lukemattomat kerrat. Ilmeisesti tätä Moon balmia on sitten tullut hinkkailtua antaumuksella yötä vasten (plus nokosia vasten...) kun meni jo loppumaan ;) Ja oikeastaan voisinkin tunnustaa olevani se henkilö joka totisesti kuorruttaa huulensa yön ajaksi rasvakerroksen alle, mikään hentoinen sipaisu ei riitä, kunnon jankkikerros se olla pitää!


Moon balmin pitäisi olla hiukan muita Hurraweita täyteläisempi, onhan se yökäyttöön tarkoitettu. Ja kyllä tämä jonkin verran tuhdimpi olikin, mutta mutu-tuntumalla heittäisin ettei se ero ole mitenkään järisyttävän mullistava. En nimittäin tehnyt mitään sen kummempaa vertailua tavallisen ja tämän välillä eli siitä tuo mutu.

Tuoksu tässä oli sellainen joka alussa tökki pahasti. Blue chamomile on jokin kukka ja ilmeisesti sen tuoksu oli se josta en pitänyt. Vanilja seassa sen sijaan oli jees. Ajan mittaan totuin tuoksuun ja ehkä se laimenikin, mutta en minä siitä koskaan oppinut tykkäämään. Sen vuoksi en ostaisi tätä toiste. Jos unohtaa tuoksun, oli tämä mitä mainoin voide huulille yökäyttöön.

Sitten yksi roskiin hupsista vaan lennähtänyt tuote jota en edes hirvittävästi käyttänyt.


LivBoxista tullut Burt's Beesin huulikiillosta olenkin muutaman sanasen lausunut tässä postauksessa. Tämä kulki pitkään laukussa ja jotenkin en vaan oppinut tykkäämään tästä tarpeeksi. Ei tämä huono ollut, mutta meillä ei vaan synkannut. Päätin laittaa tämän roskiin kun tajusin tämän olleen liian kauan säiden armoilla, milloin se on uhmannut jäätymistä olkalaukussa, milloin taasen räytynyt helteissä. En testannut onko koostumuksessa tai tuoksussa tapahtunut muutoksia, mutta sanomatta selvää ettei moiset olosuhteet ole olleet tälle eduksi. Että hei hei vaan, oli kiva tutustua, mutta ikävä ei tule.

4 kommenttia:

  1. Hah samikset, mä heitän myös yöksi ihan järjettömän kerroksen rasvaa huulille. Turhaa sitä nyt ohutta kerrosta... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei mitään hentoista kerrosta, muuten huulet tuntuisivat liian 'alastomilta' ;)

      Poista
  2. Mä en huomannut oikeastaan yhtään eroa Moon balmin ja tavallisten Hurraw voiteiden välillä. Ostin tämän just yökäyttöön, joten sikäli vähän pettymys.

    VastaaPoista