lauantai 4. huhtikuuta 2015

Ihanaa sitruunaa..vai oliko sittenkään?

Viime kuussa sain käytettyä erään ikuisuustuotteen, päätin nimittäin jotta nyt se on pakko kuluttaa pois pölyä keräämästä. Ja kieltämättä aloin jo pelätä sen menevän tätä menoa vanhaksi ja sitä kautta suoraan roskiin...


Tämän Body Shopin Sweet Lemon kuivaöljyn oon ostanut monen monta vuotta sitten, mutta kummasti tätä ei ole tullut käytettyä kovin aktiivisesti. Ehkä osasyynä oli sottaavuus ja ehkä tuoksu ei ollutkaan niin ihana kuin olin olettanut. Muut käyttämäni Sweet Lemon-sarjan tuotteet ovat olleet aivan syötävän ihania, mutta tässä tuoksu oli tosiaankin inasen huonompi niihin muihin verrattuina. Ei se paha tokikaan ollut, mutta ei niin herkku kuin muissa käyttämissäni tapauksissa. Tehokäyttöön tämän tosiaankin pistin kun aloin pelätä sitä vanhenemista ja sen vuoksi mietin tuota tuoksuakin, siis olikohan se ajan saatossa muuttunut. Ehkä se oli muuttunut hitusen verran, mutta ei tämä muistini mukaan alussakaan ollut niin nannaa kuin olisin halunnut sen olevan. Mutta, se siitä tuoksun analysoinnista, sitten siihen toiseen ärsyttävyyteen eli pullon sottaavuuteen.


Pieni annosteluaukko on tavallaan hyvä, mutta mä aina onnistuin sohlaamaan niin että öljyä alkoi valua pullon kylkeä pitkin. Vasta pullon ollessa melkein loppu tajusin miten tätä olisi pitänyt aina käyttää: kun kaadat öljyä kämmenelle niin pyyhkäise heti ne falskanneet öljyt kämmenelle, eipähän tarvi ärsyyntyä sottaisesta meiningistä. Hyvä minä, opin siis asioita hitaasti, mutta varmasti ;)

 
Tässä vertailun vuoksi kuva jossa toisena päätähtenä on viime vuonna käyttämäni Nuxen öljy, sen kaatosysteemistä pidin huomattavasti enemmän ja muistini mukaan tuon kanssa sottaamista ei edes tapahtunut.

Tuote itsessään oli ihan ok, tosin välillä minusta tuntui ettei tämä kosteuttanut tarpeeksi kuivimpia kohtia ja sitä hiukan ihmettelinkin. Tosin, mulla on ollut nyt samaa ilmiötä Nuxen kuivaöljynkin kanssa eli ehkeipä vika ollutkaan tuotteessa vaan ihan mun hipiässä.

Sitten toinen tuote jonka sisältö oli kultaa, mutta pakkaus tökki tässä(kin) ja pahasti tökkikin.


Crabtree & Evelynin vartaloemulsio La Source oli tuoksunsa puolesta ihana, ko. linjan tuotteet tuoksuvat mukavalla tavalla merellisille. Mutta tuo pullo, voihan perä, tämä oli myöskin sellaista kovaa muovia mitä Crabtree & Evelynin minikokoisissa suihkareissakin on (ja joita olen myöskin manannut). Nappasin tämän mökille mukaan ja ensimmäisellä kerralla yritin käyttää tätä, mutta eihän sieltä pullosta saanut mitään ulos. Tuolloin pistin ilmiön osittain kylmyyden piikkiin, saunamme pukuhuone oli viileä joten ehkäpä tämä oli jossain määrin ehtinyt jähmettyä siellä. Toisella mökkikerralla päätin onnistua ja vein pullon hetkeksi saunaan lämpiämään. No, eipä se siellä tarpeeksi kauaa ehtinyt olla ja ei, en vaan saanut tavaraa ulos. Onneksi päätin valjastaa miehen apuun ja hän sai emulsiot liikkumaan, mutta kyllä hänkin ihmetteli pullon kovuutta ja hänellä sentään on oikeasti hyvät näppivoimat. Loput käytin sitten kotosalla ja sain itse taisteltua lotionit ulos hakkaamalla pulloa kämmentä vasten ja joskus jopa puristelemalla tosissani. Vaan tuo korkkiosa totisesti kannattaa ottaa pois, ei ole toivoakaan että tuotetta saisi turisteltua ulos sen pienen annostelureiän kautta. Kammottavia pakkauksia siis.

2 kommenttia:

  1. ARGH, mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toimimaton pakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, siinä jotenkin latistuu fiilikset hyvänkin tuotteen suhteen =/

      Poista