torstai 9. huhtikuuta 2015

Huhtikuun LivBox

Lomailun tuoksinassa meinasin ihan unohtaa LivBox-ajan olevan käsissä, joten boksi olikin melkein yllätys kun noutokortin sain hyppysiini.


Pari edellistä boksia olivat sisällöltään aika hyviä, joten odotukset olivat korkealla.


Noh, valitettavasti kävi niin etten hihkunut riemusta kun tutustuin sisältöön tarkemmin, tuotteet olivat valitettavasti hiukan blääh...


Seacretin jalkavoide oli lahja pitkäaikaisille tilaajille ja melkoisen arvokas tuote olikin sinällään miellyttävä yllätys. Mutta, voi kunpa ko. merkiltä olisi lähetetty jokin muu tuote kuin jalkavoide, mä ku oon niin laiska niiden suhteen. Toisaalta, tätä takuulla testaankin, sen verran merkki kiinnostaa.


Yllättäen Doven dödö taitaa olla boksin mieluisin tuote. Ensinnäkin, dödöjä en ole aiemmin lootasta saanut ja toisaalta, kyllähän niitä tarvitsee ;)


Silmänympärysvoiteen nähtyäni meinasin nähdä punaista, riittoisuuteensa nähden mä hukun kohta näihin! En tiedä pitäisikö joku yksilö suosiolla antaa eteenpäin, ei tästä muuten tule mitään.


Iberon meikkisienipyörylä oli jokin ylimääräinen juttu, mutta täysin turhake mulle.


Essien minikokoinen Sugar daddy-kynsilakka näyttää swatchien perusteella äärimmäisen läpikuultavalta. Tää on lienee joko sellainen johon tykästyn hulluna, tai sitten vihaan täydestä sydämestäni. Testaamisen jälkeen olen viisaampi.


'Kermana' pohjalla Rfsu:n höylä ja parit tökötit (after shave-geeli ja sheivausgeeli). Kyllähän nämä käytettyä tulee, mutta voihan tylsyys, en muuta sano.

Lisäksi boksissa oli alekoodi Seacretin nettikauppaan, mutta saapas nähdä tuleeko sitäkään koodia käytettyä.

Elikkäs, hiukan pettynyt olo, mutta ainahan ei voi saada jättipottia. Mitäs te muut tykkäätte tämän kuun boksin sisällöstä?

6 kommenttia:

  1. Kaikille löytyy varmasti itellä käyttöä,vaikka ehkä hiukan vaisu.Mielenkiinnolla testaan kyllä tuota arvokasta jalkavoidetta ja silmänympärysvoide tuli tarpeeseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää toivoa että ensi kuussa olis pikkasen parempi boksi =)

      Poista
  2. Minä sain sen jalkakylpysuolan ja olisin oikeasti voinut itkeä, kun kurkin boksin sisällön etukäteen ja näin, että jotkut oli saaneet voiteen! :/ No, joskus käy näin. Yleensä olen onneksi sattunut saamaan itselleni mieluisimmat tuotteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että kyllä mä mieluummin tuon voiteen otin jos vaihtoehtona oli jalkakylpysuolaa =/

      Poista
  3. Kuinka kauan on pitänyt tilata boxia, että saa lahjan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en kyllä muista kauanko olin tilannut kun sain ensimmäisen lahjan. Mutta jos en ihan väärin muista, niin taisi olla vuosi, nyt niitä on sitten tullut useammin.

      Poista