keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Ei hassummat hiustuotteet

Viime kuukauden aikana kului loppuun Goldwellin mustaherukkainen shampoo jota olisi voinut käyttää suihkugeelinäkin. No, minä käytin sen ihan vaan shampoona.


Tämä oli shampoona perushyvä, pesi tukan hyvin ja tässä postauksessa onkin juttua vastaavasta (mutta eri tuoksuisesta) shampoosta ja samat fiilikset tästäkin jäi. Tuoksu oli hyvinkin mustaherukkainen ja itse en niin välitä ko. tuoksusta, mutta kyllähän tuota käytti eikä pahaa tehnyt ;)


Avonin hoitsikka oli myöskin perushyvä eli hiukset jäivät mukavan tuntuisiksi. Tuoksu oli mieto ja pliisu, sen olisin suonut olevan parempi. Ja voi että tuota pullon ulkonäköä, ei oikein iske meikäläiseen... 


Biodellyltä tilasin uteliaisuuttani minikokoisen hoitsikan John Masters Organicsilta. Tuolloin hintaa taisi olla 30 ml pullolle vitosen, nyt näyttäisi maksavan 6 €. Ei siis suhteessa mikään halpa tuote, mutta tuo citrus & neroli sai mut kuolaamaan. No joo, tuoksu oli vähän pettymys, tämä olisi saanut tuoksua vieläkin enemmän sitruksiselle. Hoitoaineena tämä oli ihan jees ja voisinkin ostaa toiste ellei olisi niin kallista, iso pullo näyttäisi maksavan 30 euroa ja se on mulle liikaa. Hups, Biodellyn arvostelussa käyttäjä kertoo että tätä voisi käyttää myös hiuksiin jätettävänä hoitsikkana, harmi kun en tuota tiennyt, olisin takuulla kokeillut!

Tuo pullo oli muistini mukaan (hyvä minä ja minun huono muisti...) hiukan epäkäytännöllinen. Vaikkei hoitoaine ollutkaan mitään jankkia koostumukseltaan, on tuommoinen suht kova pullo hankala käyttää. No, onneksi tämä pullo ei ollut yhtä jämäkkä kuin ne manaamani Crabtree & Evelynin minisuihkarit ja -vartalovoiteet ;) Lisäksi tuollaisesta pienestä pullosta on tympeä yrittää kaaputtaa niitä viimeisiä rippeitä pullon suuaukon reunoilta (siis sisäpuolelta). Eli kiva oli kokeilla, mutta mun mielestä tuote ei ole ihan tuon kolmenkympin arvoinen, pihinä olisin valmis maksamaan about kympin, mutta tuskinpa tuo koskaan niin hyvään alennukseen tulee...

7 kommenttia:

  1. Aika jänskää, että John Mastersia voi käyttää myös hiuksiin jätettävänä hoitsikkana. Siihen sitä menisikin takuulla vähemmän kuin perinteisesti käytettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, harmittaa tosissaan etten tiennyt tuota...

      Poista
  2. Osaatko sanoa suunnilleen, että minkä hintaisia Fruttinin tuotteet on Tallinnan Kaubamajassa? Tuttu on menossa kohta sinne ja ajattelin laittaa mukaan ostoslistan... :D Eniten kiinnostaa ne purkissa olevat vartalovoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en osaa sanoa nykyistä hintatasoa, itse kävin siellä aikana jolloin Viro ei ollut ottanut euroa käyttöön joten en tiedä onko tuo vaikuttanut hintoihin millä tavalla =)

      Poista
    2. Okei, pitää sitten vain antaa mukaan paljon rahaa! :) Kiitti kuitenkin! :)

      Poista
    3. Muistaakseni hinnat pyöri siinä 3,5-6e välillä jos oikein muistan.Viime kerrasta itelläkin vähän aikaa =)

      Poista
    4. eekku: Kiitos tiedosta! :)

      Poista