lauantai 21. maaliskuuta 2015

Veslinnulla heitetyt vol. 2

Luvassa siis lisää roskiin päätyneitä tuotteita ja aloitetaan yhdestä jonka jouduin harmikseni heittämään pois pilaantumisen vuoksi.


Tämän olen hävittänyt jo ajat sitten, kuva on näemmä otettu kaksi vuotta sitten toukokuussa, tiedä häntä milloin olen tämän sitten hävittänyt. En tarkkaan muista millä tapaa tämä oli vanhentunut, mutta muistelen sekä tuoksun että koostumuksenkin kärsineen. Hiukan harmitti, tykkään tästä punaisen appelsiinin tuoksusta, mutta olin ilmeisesti päättänyt jemmata toista pulloa myöhempään käyttöön ja ehkä ihanuudestaan huolimatta joksikin aikaa kyllästyin tuoksuun. No, ei voi mitään, pilalla mikä pilalla.


Tämä oli kaupanpäällinen Lumenen verkkokaupasta ajalta jolloin kauppa oli vielä pystyssä. Tätä olisi lienee voinut käyttääkin, mutta mulla ei ollut tarvetta tällaiselle tuotteelle joten lopulta päätin lopettaa jemmailun. Hmm, pitääpä joskus tarkistaa että olenhan todella pistänyt tämän roskiin...


Muistan kun etsin uutta silmämeikin putsaria ja en halunnut ostaa mitään tuttua tahi tavanomaista tuotetta. Noh, tavanomainenhan tämäkin oli, mutta ostin sitten jättituubin tuohon käyttöön vaikkei tämä pelkästään silmämeikin poistoon ollutkaan tarkoitettu. Kaipa tämä poisti ripsarit, mutta jostain syystä tämä jäi pyörimään jemmoihin ja lopulta ajattelin käyttää tämän käsisaippuana. Siis eihän tämä ollut saippuamainen, mutta ajattelin kätösten kiittävän kun pesisin niitä välillä vähän vähemmän kuivattavalla tuotteella. Vaan niinpä tämä vain pyöri pyörimistään siinä lavuaarin reunalla ja ei tätä siinäkään hommassa tullut käytettyä montaa kertaa, osasyy taisi olla tuo klipsikorkki, pumppupullo on paljon mukavampi käyttää tuollaisessa hommassa. Roskiin siis.


Avonin vartaloemulsio olisi ollut muuten ihan jees, mutta tuoksusta en pitänyt yhtään. Lisäksi tämä taisi sisältää sellaista hienojakoista shimmeriä ja en välittänyt siitäkään. Tätäkin koetin käyttää käsisaippuan sijaan, mutta kätevästä pumpusta huolimatta ei tätäkään tullut käytettyä loppuun siinä hommassa joten suosiolla heitin tällä vesilintua.


Haa, löysinpä tällaisenkin tuotteen! Tämän viaksi koitui muistaakseni se, että tämä väri tarttui myös päänahkaan ja se nyt ei vaan ollut kiva juttu. Lopulta siis hävitin tämän kun tajusin etten tule tätä käyttämään.


Tuorein hävitetty, (tai paremminkin hävitettävä, tämä kun pitää viedä ongelmajätteiden käsittelyyn) on tämä niin ihana Avonin hajuvesi. Tämähän on vanha kuin taivas ja tämän viikon alussa päätin vaihtaa kylppärissä olevia hajuvesiä ja ajattelin ottaa tämänkin pitkästä aikaa käyttöön. Hyvillä mielin tein testisuihkauksen ilmaan ja kuvittelin kohta tuoksuttelevani sitä ihanaa kirsikkaista tuoksua. Ajatukset vaihtuivat hyvin nopeasti mitvit?-tyylisiin aatoksiin, tämä oli mennyt selkeästi pilalle. Monen monta kertaa olen tätä suihkutellut ja eipä se tilanne siitä ole miksikään muuttunut. Täytyy siis tyytyä kohtaloonsa ja luopua tästä, sniff.

Mutta hei, oon minä tilannutkin taas jotain, Yvekseltä nimittäin ;)


Monet viimeaikaiset tilaukset ovat olleet minimalistisia suihkareiden suhteen, mutta nyt sitten paikkasin tilanteen, kaikki tilaamani tuotteet olivat suihkugeelejä. Oikean puolimmaisin on ilmaistuote ja mietin pitkään teenkö tilauksen, mullahan kun on tuo hajuvesi minikokoisena. Tuoksu on ihan kiva joten ajattelin miksen ottaisi täysikokoistakin sen seuraksi, tosin muistelen Yveksen sivuilla olleen maininnan parfyymista (ja ajattelinkin josko sen ansiosta tuoksu voisi olla hiukan erilainen), mutta kyllä tämä on EdT samoin kuin se mun minikokoinenkin. Hajuveden vasemmalla puolella olevat 3 minituotetta olivat sitten valitsemani tilaajalahja. Aika maltillinen tilaus (seli seli), varsinkin kun ottaa huomioon millä tahdilla saan kulutettua suihkareita ;)

6 kommenttia:

  1. Yvesin suihkugeelit on niin ihania, että eihän niitä lasketa ostoiksi... ;D lalalallaallalalaaaaaa... :D

    VastaaPoista
  2. Hain juuri eilen oman Yveksen tilaukseni, jossa oli tuo uusi Carambola suihkugeeli, mutta se odottaa vielä hetken käyttöönottoa. Tuoksui kyllä makealle pullonsuusta tuoksutellessa :)
    haaruhainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullosta tuoksuteltuna vaikuttaa hyvältä, saas nähdä miten sitten käytännössä. Oon kyllä melkeinpä satavarma etten pety siihen suihkussakaan eli sehän meinaa uusintatilauksen tekemistä ;)

      Poista
  3. Täh, onko Lumenella ollut joskus verkkokauppa?! :D En tiennyt. Taitaakin olla ihan jo jonkunikäistä tuo heleyttävä emulsio... Toisaalta Lumene uudistaa tuotteitaan ihan koko ajan. :D

    YR:n tilaus näyttää hyvältä. :) Kaikki muut on mulle tuttuja paitsi tuo Serum Vegetal. Nuo vihreä tee- ja karambolasuihkarit on tosi ihanan tuoksuisia! Samaten tuo EdT. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo ollut ihan järjettömän vanha, googlettamalla selvisi että Lumenen nettikauppa oli pystyssä vajaat 2 vuotta ja lopetti syksyllä 2009 =)

      Karambola ja vihreä tee suihkarit vaikuttavat kyllä aika ihanilta, varmaan jossain vaiheessa pakko saada lisää... =P

      Poista