torstai 26. helmikuuta 2015

Ne vähäiset suihkarit

Viime kuukausina olen ahkerasti käyttänyt palasaippuoita ja tästä johtuen suihkarikulutus on pienentynyt huomattavasti. Tosin kyllähän minä edelleenkin normaalia enemmän niitä lotrailen...


Tämä Rexonan ihana kirsikkainen suihkugeeli oli käytössä mökillä ja loppui sitten tammikuussa. Pitääkin muistaa ottaa seuraavalla mökkireissulla uusi suihkari mukaan ettei ihan shampoolla tarvitse pestä itseään.


Bottega Verden vanilja-kardemumma oli aika jännä tapaus, tuoksusta tuli mieleen about pulla =) Miellyttävä tuoksu siis josta pidin, mutta en välttämättä ostaisi toiste, pullamaiset pesutuotteet tuntuvat vähän hassuilta.


Sen sijaan tästä orvokille tuoksuvasta niin ikään Bottega Verden suihkugeelistä en pitänyt tuoksun suhteen. Tuoksu vaan oli jotenkin liian tylsä eikä edes hyväkään, pullo oli kyllä kaunista katseltavaa.


Ja jälleen kerran tuli käytettyä yksi Yveksen iki-ihana kroppakuorintakin. Saa nähdä milloin iskee kyllästyminen, sen verran monta tuubia tätä on tullut jo käytettyä =D

No niin, nyt on sitten tammikuussa loppuneet tuotteet käyty läpi ja viikonloppuna on aika katsastaa miten kävi helmikuussa. Ihan hyvin, jos minulta kysytään ;)

6 kommenttia:

  1. Vitsit mulle tulee noista Rexonan suihkareista ihan oma nuoruus mieleen, en ole edes tiennyt, että niillä on noinkin kivan näköisiä tuotteita nykyään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kato vallan nuortuu kun käyttää nuoruusaikojensa Rexonaa ;) Tuo kirsikkasuihkari on limited edition, harmi sinällään, se on todella mukavan tuoksuinen.

      Poista
    2. Käykääpä nuuhkimassa sitä Rexonan Fruit Explosion -tuoksua! Löytyy sekä käsisaippua, että suihkugeeli (ja suihkaria oon nähny jättipullossakin :D ). Se on mun yksi all-time-favorite saippuatuoksu! :D

      Poista
    3. Et varmaan ylläty kun kerron käyttäneeni yhden pullollisen Fruit Explosion-käsisaippuaa ja suihkariki on jonkun tovin jo odotellut käyttövuoroaan ;)

      Poista
  2. "pullamaiset pesutuotteet tuntuvat vähän hassuilta."
    Hahaha, eikä, mä repesin ihan täysin! Osaat kirjoittaa niin ihanan aitoja ja vilpittömiä ensifiiliksiä ja arvioita. Älyttömän hyvin sanottu! :D

    Mullakin on noita Bottega Verden suihkugeelejä kaapissa, millonkohan saisin nekin käyttöön, huoh... Ehkä ensi vuosikymmenellä? Hei Bottega Verdeltä ei vissiin saa tilattua enää sieltä .comista mitään? Mulla menee ainakin suoraan .fi-sivulle, kun siitä on "pakko" valita oma maansa kun menee BV:n sivuille. Tulee automaattisesti Suomen järkyn hintasille sivuille. :/ BV ei tainnut sitten oikeen muutenkaan lyödä itteään läpi Suomen markkinoilla, tai en tiedä niiden nykyistä valikoimaa, mutten usko sen olevan kovin kummoinen, kun ovat tulleet (?) apteekkeihin nyt myyntiin!!!

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos ihanista sanoista, on aina mukava kuulla jos saa jonkun omilla jutuillaan hyvälle tuulelle =)

    Hmm, en oo tilannu vissiin yli vuoteen Bottegalta mitään, mutta eikö tuolta siis onnistu enää tilaaminen? Ainakin kun tosta valitsee sijainniksi Suomen, niin ei se nakkaa mua suomalaiselle sivustolle. http://www.bottegaverde.eu/

    Tilausintoa on mulla hillinny se kun tympäännyin pakettien kuljetukseen. Jotkut tykkää siitä kun paketit tuodaan kotiin/työpaikalle, mutta mä haluaisin hakea ne ihan vaan postista ilman että saa pähkäillä pystynkö vastaamaan just kun lähettipoju kilauttaa/ehdinkö soittaa takaisin ennen kuin hän on kierroksensa tehnyt. Kerran muuten hainkin sieltä heidän firman varastolta pakettini. Mutta siis täh, mä oon missannu täysin tuon apteekkihomman =O

    VastaaPoista